Tanssivat Timantit: Kohtaamisia

Tanssivat Timantit -ryhmän teos Kohtaamisia oli ensi-illassa Kokkolan Talvitansseilla marraskuussa 2023, sen jälkeen sitä on esitetty Pohjanmaan tanssin aluekeskuksen ohjelmistossa Vaasassa keväällä 2024, sekä Helsingissä Kulttuurikeskus Caisassa joulukuussa 2024. Ryhmä toimii Humina ry: n alaisena, ja sitä vetää koreografi Kati Raatikainen.

Kohtaamisia esityksessä koetaan nimensä mukaisesti monenlaisia ja eri tuntuisia kehollisia kohtaamisia. Leikkisä, koskettava ja heittäytyvä vuorovaikutus muotoutuu välillä esiintyjien keskinäisistä kohtaamisista myös esiintyjien ja yleisön väliin. Myös visuaaliset ja äänelliset elementit sekoittuvat esityksessä riehakkaasti ihmiskehoihin. 

Teoksen koreografinen ajattelu perustuu elämän ja olemassaolon suhteisuuden kunnioittamiseen. Kaikki ilmenevässä maailmassa kietoutuu yhteen, vaikuttuu toisista, tukeutuu toisiin, kanssaelää ja on suhteissa keskenään.

Esitys on valmistettu mentoroimisen ajatusta hyödyntäen: Mitä voimme oppia toisiltamme ja miten opimme yhdessä? Koreografiset tehtävät, joihin esitys rakentuu, ovat syntyneet kaikkien kiinnostuksia kuunnellen, yhteisten harjoitusten myötä. Työskentelytapamme harjoittaa monenlaisten toimintamahdollisuuksien, vuorovaikutustapojen ja tulkintojen rinnakkaisuutta. Olemme pyrkineet löytämään monenlaisia tapoja kommunikoida, jotta jokainen työryhmän jäsen tulisi kuulluksi ja ymmärtäisimme toisiamme. 

Kohtaamisia on Tanssivat Timantit ryhmän toinen yhteinen teos. Ryhmän ensimmäinen teos, Kvartetto (2019) vieraili mm. Tampereen teatterikesässä 2021, Edinburgh Fringe festivaalilla 2022 ja Zodiak Uuden tanssin keskuksessa Helsingissä 2021. 

Tanssivat Timantit on liikehdittävä, tunteikas tanssiryhmä, joka oppii tanssimaan erilaisia tunteiden värähtelyä, kehon luottamusta ja herättää ihmisten tunteita. Ne kasvavat kuin unelmien täyttymysten maailmaan, tanssija Jarmo Patana kuvailee ryhmää. 

Kohtaamisia teoksessa tanssii ryhmän tanssijoiden Maria Lahden, Jarmo Patanan ja Sanna Tornikosken lisäksi tanssitaiteilijat Riina Kalmi ja Anders Lillhonga. Koreografisesta kokonaisuudesta ja tuotannosta vastaa Kati Raatikainen, liiketehtävistä ja -materiaalista tanssijat ja Raatikainen, äänisuunnittelusta Markku Essel ja visuaalisesta suunnittelusta Minttu Nikula.

Teosta ovat tukeneet Alfred Kordelinin säätiö, Antti Wihurin rahasto, Keski-Pohjanmaan rahasto, Taiteen edistämiskeskus ja Pohjanmaan tanssin aluekeskus.